Michel Pépé

30 Tuotetta

KuuKorennon musiikkivalikoima on suunnattu erilaisten hoitojen (reiki, energiahoidot, enkelihoidot, intialainen päähieronta ym.) tai meditaation ja joogan taustamusiikiksi.


Musiikki on tunteiden kieli ja tulkki, joka puhuu mielikuvituksen kieltä. Taiteenlajein kautta ajatellen musiikilla on suurin vaikutus tunteisiin. Se ilahduttaa, parantaa, piristaa, luo rauhaisaa tunnelmaa ja liikuttaa kyyneliin asti. Musiikki on kieltä, joka symbolisessa muodossa ilmaisee ihmisen alitajuntaa. Musiikki koskettaa vahvasti aivojen primitiivisimpiä osia ja muuttaa aivojen toimintaa. Musiikkia voidaan hyödyntää vahvasti mielikuvatyöskentelyssä luomaan positiivisia mielleyhtymiä ja ajatusmalleja, jotka vaikuttavat lopulta käyttäytymiseen ja reaktioihin.

Taidefilosofi Susanne Langerin sanoin: ”Musiikin todellinen voima on siinä tosiasiassa, että se voi olla tunteen maailmassa tavalla, johon kieli ei pysty. Musiikille ominaisilla muodoilla on olemassa sisällöllinen moniselkoisuus, jota sanoilla ei voi saavuttaa.”

Musiikki koskettaa ja parantaa tunteitamme musiikin synnyttämien ajatusten kautta. Siten musiikkia voi käyttää mielialojen, tunteiden ja vireystilan säätelyyn arkipäiväisenä apuna. Musiikin avulla voi käsitellä itselle arkoja ja vaikeita asioita positiivisin tuloksin. Musiikin avulla on mahdollista tulkita ja käsitellä tunteitaan, niin iloisia kuin surullisia.

Ei ole yhtäkään kulttuuria, jossa musiikkia ei olisi. Musiikissa on tallella koko inhimillinen tunneskaala. Siksi me tarvitsemme musiikkia!Ihmisen mieltymys musiikkiin juontaa juurensa jo sikiöajasta asti. Vauvan mieltymys klassiseen musiikkiin johtuu kauniin musiikin tarjoamista kehittävistä ärsykkeistä.

Itsehoito musiikin avulla on helppoa: Kun rentoudut musiikin avulla, varaa kuunteluun aikaa vähintään 10-20 minuuttia ja pyri luomaan ajasta ja ympäristöstäsi mahdollisimman häiriötön. Valitse mieleisiäsi rauhallisia kappaleita, joissa äänet soljuvat pehmeästi ilman selvää päämäärää (ennakoitava musiikki, jossa on sanoja ja ennaltatiedetty rytmi, luo ”odottavan” tunnelman). Rauhallisen musiikin tempo vastaa sydämesi leposykettä, jolloin sydämesi syke  virittyy kuuntelemasi musiikin sykkeeseen.

  • Näkymä
-50%
Michel Pépé: The Wings of Love (1995-2003)
9,95 € 19,90 €
-50%
Michel Pépé: Harmonia Millenium (1999)
9,95 € 19,90 €
-50%
Michel Pépé: Plénitude (2005)
9,95 € 19,90 €
-50%
Michel Pépé: Le Jardin de Cristal (1998)
9,95 € 19,90 €
-50%
Michel Pépé: 'La Cascade Féerique' (2013)
9,95 € 19,90 €
-50%
Michel Pépé: L'Eveil du Lotus (2009)
9,95 € 19,90 €
-50%
Michel Pépé: Natura Mystica (2014)
9,95 € 19,90 €
-50%
Michel Pépé: Offrandes (Best of Michel Pépé 2008-2015)
-50%
Michel Pépé: Harmonia Celesta (2012)
9,95 € 19,90 €
-50%
Michel Pépé: Océan de Lumière (2015)
9,95 € 19,90 €
-50%
Michel Pépé: Eurasia (2000)
9,95 € 19,90 €
-50%
Michel Pépé: La Forêt d'Eden (2017)
9,95 € 19,90 €
-50%
Michel Pépé: Sérénité (2018)
9,95 € 19,90 €
-50%
Michel Pépé: Le Chemin du Nirvana (2008)
9,95 € 19,90 €
-50%
Michel Pépé: Diamant Solaire (1994)
9,95 € 19,90 €
-50%
Michel Pépé: Divine Oasis (2003)
9,95 € 19,90 €
-50%
Michel Pépé: Terre Céleste (1995)
9,95 € 19,90 €
-50%
Michel Pépé: Elixir d’Amour (2012)
9,95 € 19,90 €
-50%
Michel Pépé: Purification (1992)
9,95 € 19,90 €
-50%
Michel Pépé: La Source d’Emeraude (2002)
9,95 € 19,90 €
-50%
Michel Pépé: Immensité (2010)
9,95 € 19,90 €
-50%
Michel Pépé: Joyaux et Merveilles (2007)
9,95 € 19,90 €
-50%
Michel Pèpè: Alchimia d’Amore (2001)
9,95 € 19,90 €
-50%
Michel Pépé: Harmonia Terra (2006)
9,95 € 19,90 €
-50%
Michel Pépé: Les Ailes de Lumiére (1999)
9,95 € 19,90 €
-50%
Michel Pépé: Splendeur d’Eternité (2006)
9,95 € 19,90 €
-50%
Michel Pépé: La Montagne Sacrée (2019)
9,95 € 19,90 €